IINAN TARINA
Olen kohta 20 v. täyttävä pikkunainen
koulukiusaamiseni kesti 10 v.
Kiusaamiseni alkoi jo päiväkodin ajoilta, julmana lasten leikkinä, nimittelyä ja pilkkaamista.
luulin, että se on sitä mitä joutuu pienenä kokemaan, luulin väärin,
en tiennyt siinä vaiheessa että tästä tulisi kymmenen vuoden helvetti,
ensimakua päiväkodista ennen peruskoulua.
Ala-asteella nimittely jatkui silloinkin, olen joutunut kokemaan myös fyysistä väkivaltaa, joka oli tukasta repimistä ja nyrkillä lyömistä selkään, (tämänkin olin melkein unohtanut muistoistani, luultavasti sitä peittää pahimmat muistot mielestään) siihen puututtiin onneksi toisen kerran jälkeen.
Henkinen väkivalta oli kuitenkin se isoin tekijä miun elämässä,
hyvin satuttavia sanoja, pilkkausta, läskiksi ym. haukkumista, tuolloin olin vähän pyöreä, mutta kaikesta murrosiän muutoksista se jatkui yläasteelle, syytä en tiedä, ulkonäkökö vaikutti vieläkin? Ajatusmaailmani? Pukeutuminen? Vai ärsyttikö jokin juttu miussa että oli pakko alistaa,
rikkoa täysin itsetunto palasiksi, ettei se koskaan paikkaantuisi kunnolla, vaa se rikkoontuisi aina surullisten tilanteiden edessä.
Kaverin käännyttyä minua vastaan oli liikaa, haukkuja ja pilkkanauruja luokkatoveriltaan välitunneilla, sekin että sain haukkuja kännykkääni samaiselta ihmiseltä, jolle olin antanu numeron yhteydenpitoja varten, toivomuksia että kuolisin, oli kiva herätä aamulla kymmeneen viestiin, jotka olivat pelkkää pahaa, se loppui siihen kun kaveri yritti varastaa miulta ja hyvä ystäväni kertoi asiasta minulle nähtyään aikeet.
Käräytin hänet ystäväni voimin.
Netinkäyttö tuli miulle 15 v. kun isosiskoni oli Irc-Galleriassa rekistöröityneenä, halusin miekin samaan paikkaan, jotta voisin löytää vanhat ystäväni ja tutustua mahdollisesti uusiinkin, jutella sitä kautta ihmisille, kun itse asuin silloin kaukana ystävistäni, enkä nähnyt heitä kun koulussa ainoastaan.
Aluksi ei ollut mitään pelättävää, kunnes niitä viestejä alkoi tulemaan, ulkonäön takia kiusattiin, että en ollut aito ym. sitten tuli yli 20 v. muijia haukkumaan miuta! Järetöntä käyttäytymistä niin aikuisilta ihmisiltä, enkä tiedä heidän syytä tulla kiusaamaan minua, ne olivat varmaa muutaman kerran viikossa miun kimpussa kirjotellen joka kuvaan jotain paskaa miusta, mutta ne osas satuttaa sanoillaan minua, sillon en oikein osannut käyttää galleriaa joten kesti vähän aikaan saada ne ihmiset mustalle listalle, ilmotusta olin tehnyt kyllä ylläpidolle, mutta mitään ei tapahtunut siihen aikaan, ei minkään näköstä toimintaa asialle, yksi viesti joka miulle tuli oli: "elä välitä :)"
ja kiusaaminen jatkui Gootit-yhteisössä, kukaan ei tajunnut tyyppien aikeita, paitsi mie, sekin onneksi loppui, ikinä en heille vastannut, enkä ole ikinä tuntenut heitä.
Luultavasti kiusaaminen pääty myös nettiin, koska moni muukin samasesta koulusta, jopa koulukiusaajat (tunsin heidät) harrasti Irc-Gallerian käyttöä.
Löysin ensirakkauden netin kautta, silloin nämä samasessa koulussa käyneet kiusaajani hyökkäsivät kimppuuni ja kertoivat paskaa miusta ent. poikaystävälleni. (suhde päättyi kesäloman alettua, eikös siitä sitten nämä kiusaajat innostunut enemmän, mutta eron syy ei johtunut siitä onneksi.)
Nettikiusaaminen alkoi lopulta vähentyä, mutta aina kerran tai pari tulee muutamassa kk, ehkä jopa vuodessa nälvimistä ym.
Kerran päästin ne pahimmat nettikiusaajat pois mustalta listalta, he olivat heti miun kimpussa, tiesin silloin ettei heillä ole mitään pääsyä pois sieltä enään, vaikka olen päästänyt heidät sieltä pois, koska miuta ahistaa nähä vain kyseiset nimimerkit, tuntuu että joutuu olemaan varuillaan koko aika.
Ulkopuolinen kiusaaminen loppui yläasteen loputtua,(ehkä jotain pientä oli kymppiluokalla) olin vihdoin vapaa siitä helvetistä, sen jälkeen miuta ei ole kiusattu, ammattikoulussa ei ole kertaankaan ollut "pahaa ilmaa."
Kerroin kiusaamisesta ystäville (ystäville on aina helppo puhua) ja perheelle, opettajille parit kerrat, mutta en kovin monesti, koska vastauksena oli "elä välitä" se ei todellakaan helpottanu oloani.
Nyt jopa pystyn vähän luottamaan ylläpitoon, viime tapahtuneen takia, yksi hlö oli kopioinut päiväkirjastani (monien muittenkin) kohdan ja ivaillut sille kavereittensa kanssa.
Toimintaa tapahtui ja hänen ivapäiväkirjamerkintänsä ovat poissa.
Jos en olisi musikaalinen, jos en olisi taiteellinen ylipäätään, jos ei musiikki, erityisesti Nightwish pitäisi miuta pystyssä, en olis tässä enää, oisin ollu jo 16 v. riippumassa navetan hirressä, koska jaksamisen rippeet loppuivat ja vuodet painoivat päälle.
Piirtämällä piirsin helvettini paperille, laulamalla tiesin olevani paljon merkittävämpi ja ainutlaatuinen, pianoa soittamalla pystyin unohtamaan murheet, kuuntelemalla musiikkia se lohdutti hirmu paljon, tätä pientä kulkijaa jatkamaan.
Kirjottamalla sain myös kuvattua, mitä mie koin.
Ennen olin tosi ujo, mutta en sillei hirveesti enää, mutta ujo olen,
hyvin herkkä, krittiikin vastaanottaminen on välillä hirmu hankalaa, mutta alan jo "puutua" siihen, etten pahemmin välitä mitä ihmiset kritisoi.
Joskus otan itseeni todella pahasti ja jään miettimää asiaa muutamaksi vkoksi ennen kun pystyn unohtamaan sen pikku asian.
Itsevarmuus on heilahtavaa sorttia ja sosiaalisuutta löytyy välillä hyvin paljon ja välillä hyvin vähän, joskus haluan puhua ihmisten kanssa, joskus en.
Pelottavaa, että välillä tykkään olla yksin, mutta kyllä kaipaan samalla ihmisiä.
Luottamus muihin on vähän huono, suhteeni ovat aika pinnallisia, mutta vanhoihin ystäviin ne ovat todella syvät ja kestävät.
Ehkä jonain päivänä pystyn elämään täydesti vapaata elämää.
Arvet eivät ole vielä parantuneet, enkä tiedä parantuuko,
luultavasti,
luultavasti ei.
Kokemukset kiusaamisesta vaikuttaa miuhun vieläkin.
Olen valmis tekemään mitä vain koulukiusaamista vastaan.
Toivon, että jonain päivänä ei tunneta sanaa koulukiusaaminen.
Koulukiusattujen Puolesta!
Iina K.
ANNAN TARINA
En viihtynyt tarhassa, ja muutenkin viihdyin siellä yksin siitä syystä että monet eivät pitäneey minusta. Kun menin ensimmäiselle luokalle alkoi haukkuminen. Minua kutsuttiin joillain ilkeillä nimillä, mutta en muista millä. Toisella ja kolmannella luokalla se jatkoi. Neljännellä luokalla vaihdoimme taloa koulussamme ja kiusaaminen laantui joksikin aikaa. Viidennellä luokalla vanhemmat oppilaat kiusasivat. Minua haukuttiin ja he myös käyttivät väkivaltaa. Jouduin ystäväni kanssa piileskelemään salaa sisällä välitunneilla. Yhtenäpäivänä kävelin rappusia ylös ja yhtäkkiä mieleeni juolahti, että voisin vaihaa koulua. Soitin heti isälleni ja pian joulun jälkeen jo olinkin tutustumassa uuteen kouluuni. Luokka vaikutti ensinäkemältä mukavalta. Aloitin siis syksyllä uudessa koulussa kuudennenluokan. Aluksi kaikki meni hyvin kunnes eräs tyttö alkoi syrjiä minua. Rinnakkaisluokkalainen kaverini rohkaisi minua kertomaan asiasta opettajallemme. Menin kahden kaverin kanssa kertomaan asiasta hänelle koulun jälkeen ja istuimme siinä tunnin puhumassa. Muutaman viikon kuluttua istuimme rehtorin huoneessa puhumassa asioista. Sen jälkeen syrjiminen loppui.Jälkeenpäin sain kuulla että se tyttö oli kieltänyt joka aamu nykyistä bestistäni puhua minulle. Elin hieman alle kuukauden kaikessa rauhassa, kunnes alkoi häirintä. Kahdelta rinnakkais luokaltamme olevat pojat haukkuivat minua ja tekivät muuta ilkivaltaa. Nämä pojat, ovat jo onnistuneet pilaamaan elämästäni puolet. Ylä-asteelle meno pelottaa ihan hirveästi Joudun luultavasti muutamien kiusaajieni kanssa samalle luokalle. Tiedän että kiusaaminen jatkuu. Ala-asteella opettajat kyllä puhuivat kiusaajieni kanssa, mutta en ole koskaan saanut selville sitä, mitä he ovat puhuneet. He eivät koskaan ole pyytäneet minulta anteeksi, eikä mitään muutakaan. Ainoa toivoni enää on bestikseni. Hänen kanssaan voin jutella kaikesta. En saa öisin edes kunnolla unta, ajatellessani kaikkea mitä olen saanut kestää. En tiedä miten kestän ylä-asteella.
